12 tuulettimella luotiin karmiva tulitornado

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tulitornadot ovat harvinaisia, mutta niitä nähdään toisinaan esimerkiksi metsäpalojen ja tulivuorenpurkausten yhteydessä. Tuoreella videollaan Youtuben The Slow Mo Guys -kanavan Gavin Free ja Dan Gruchy tekevät sellaisen itse.

Tulitornado syntyy varsin yksinkertaisella keinolla. Palavan liekin ympärille on asetettu 12 tuuletinta, jotka saavat tulen roihuamaan pyörteen tapaan. Hurja näky kuvataan videolle huipputarkoilla Phantom Flex -kameroilla ja esitetään katsojille tietenkin hidastetun kuvan voimin. Tulitornadoita on nähty myös luonnossa. Tässä kuva toukokuussa 2014 kuvatusta tapauksesta.

Twitter
Twitter