Kummalla puolella sänkyä nukut? Puoli vaikuttaa mielialaasi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Nukkumisella on erittäin tärkeä merkitys ihmisen hyvinvoinnille, mielialalle ja terveydelle. Elimistö tuottaa unen aikana endorfiineja, hormoneja ja proteiineja. Nyt on tehty tutkimus, jonka mukaan myös nukkumispaikalla on suuri merkitys.

Brittiläinen patjavalmistaja Sealy toteutti kyselyn tuhannelle parisuhteessa olevalle aikuiselle heidän nukkumistottumuksistaan. Vastauksista kävi ilmi, että sängyn oikealla puolella nukkuvat osapuolet ovat kärttyisempiä, pessimistisempiä ja tyytymättömämpiä tekemäänsä työhön.

Sen sijaan vasemmalla puolella sänkyä nukkuvat ovat peräti kymmenen prosenttia elämänmyönteisimpiä ja nauttivat kahdeksan prosenttia enemmän työstään. He myös heräävät yleensä paremmalla tuulella.

Tutkimuksen mukaan kolmasosa pariskunnista nukkuu eri sängyissä esimerkiksi kumppanin kuorsaamisen tai liiallisen liikehdinnän vuoksi. Kymmenesosa on joutunut pois aviovuoteestaan siellä nukkuvan lapsen takia. Mirrorin julkaisema artikkeli ei kerro, minkälaisella mielialalla on keskellä vuodetta nukkuva sängynvaltaaja.