Elokuvafanit tyrmistyivät – Memento-elokuvasta uusi versio

Viihdeuutiset · Annika Kela

Christopher Nolanin Memento-hittielokuvasta on suunnitteilla uusi versio. Memento on yksi kaikkien aikojen ylistetyimmistä thriller-elokuvista ja se sai aikoinaan kaksi Oscar-ehdokkuutta. Alkuperäinen versio on julkaistu vuonna 2000.

The Hollywood Reporter -lehden mukaan AMBI Pictures -elokuvayhtiö on vahvistanut tiedon, jonka mukaan Mementosta tehdään uusi versio. Sen sijaan, että elokuvan fanit olisivat olleet asiasta riemuissaan, täyttyi Twitter-palvelu pian asian julkistuksen jälkeen negatiivisilla viesteillä.

Elokuvan nähneiden ihmisten mielessä oli ensimmäisenä kysymys: ”Miksi?”. Mementoa pidetään mestariteoksena ja ajatus uudesta versiosta on aiheuttanut hämmennystä. Monet ovat sitä mieltä, että alkuperäinen Memento on niin loistava elokuva, ettei sitä parempaa versiota voi tehdä.

Uusimmat