Nicki Minaj mulkaisi Jennifer Lopezia – ei jäänyt katsojilta huomaamatta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sunnuntaina 22. marraskuuta vietettiin American Music Awards -palkintogaalaa. Jennifer Lopez toimi tänä vuonna gaalan juontajana ja hän polkaisi illan käyntiin esittämällä sekoituksen uusimpia ja tunnetuimpia hittejä tanssimalla näyttävästi taustatanssijoiden kanssa.

Jennifer Lopez olí sisällyttänyt esitykseen myös Nicki Minajin tunnetun Anaconda-kappaleen ja tanssi kappaleen tahtiin twerkkaamalla. Yleisö hurrasi, mutta kameran kiinnittäessä huomion Nicki Minajin reaktioon, tähti ei näyttänyt olevan kovinkaan vakuuttunut Lopezin esiintymisestä.

Minajin reaktio näytti siltä kuin hän ei olisi ollenkaan mielissään siitä, että Lopez esitti osan hänen kappalettaan ja pyöritti takapuoltaan sen tahtiin. Minajin reaktio ei jäänyt keneltäkään huomaamatta, sillä nainen onkin tunnettu siitä, että hän osoittaa mielipiteensä aina todella näyttävästi sekä sanallisesti että ilmeillään.