Kardashianit ”hakattiin” valokuviin – luvaton kuvamuokkaus leviää

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kuvataiteilija ja graafikko Alexandro Palombo on tunnettu kuvistaan, joilla taiteilija ottaa kantaa naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Mies on muokannut esimerkiksi Disneyn tunnettuja piirroshahmoja niin, että ne on saatu näyttämään väkivallan uhreilta.

Palombo on julkaissut uuden kampanjansa yhteydessä kuvia naisnäyttelijöistä ja laulajattarista, joiden kasvokuvat mies on muokannut uuteen uskoon. Taiteilija oli käyttänyt kampanjassaan muun muassa Kim Kardashianin ja Kendall Jennerin kuvia, mutta ei ollut pyytänyt niihin TMZ-sivuston mukaan kaunottarilta lupaa.

Kuvissa Kim ja Kendall näyttävät siltä, että heitä olisi pahoinpidelty. Heidän kasvonsa ovat ruhjeilla, mustelmilla ja heidän huulensa ovat paisuneet. Naisten asianajaja on ottanut taiteilijaan yhteyttä antaakseen hänelle varoituksen. Kim ja Kendall tukevat kampanjaa, mutta heidän mukaansa ei ole silti oikein käyttää ja muokata kuvia ilman lupaa.

Uusimmat