Ihastuttava keksintö – mies teki musiikkilelun kuulovammaisille lapsille

Viihdeuutiset · Annika Kela

Muotoilijana ja DJ:nä työskentelevä Dimitri Hadjichristou on kehittänyt musiikkilelun kuulovammaisille lapsille. Lelun avulla lapset voivat tuntea musiikin ja sen rytmin ja he voivat myös itse säveltää lelulla musiikkia.

Musiikkilelu on nimeltään Vi ja se muuntaa soitetun musiikin sävelet aalloiksi ja värähtelyiksi. Lapset voivat tuntea värähtelun koskettelemalla lelun lasista kaartiota. Vaikka lapset eivät voi kuulla musiikkia, he voivat tuntea sen.

Daily Mail -lehden mukaan musiikkilelua on testattu jo useissa kouluissa ympäri maailmaa. Monet lelun osista on tulostettavissa 3D-tulostimella. Koululaisten ja opettajien mielestä lelu on ollut riemastuttava ja se on ruokkinut lasten luovuutta. Lelu on osoittanut, että musiikista voi nauttia myös tunnustelemalla sitä.