Yllättävä apuri – kissa auttoi asentamaan television

Viihdeuutiset · Annika Kela

Sosiaalisessa mediassa on lähenyt leviämään video kissasta, joka auttoi omistajaansa television asennustehtävissä. Brandon Kutzken julkaiseman videon tiedoissa mies kehuu kissaansa ja toteaa, että kissoista on enemmän hyötyä kuin ihmiset tievätkään.

Leikkisän kissansa avustuksella Brandon suoriutui television asentamisesta helpommalla. Kissa nimittäin auttoi miestä vetämään johdon jalustassa olevan reiän läpi. Lemmikki luuli miehen puuhastelua leikiksi ja se auttoi miestä tehtävässä tietämättään.

Kissan tassun mentävästä reiästä pilkistävä johto oli lemmikille vastustamaton houkutus. Kissanomistaja kiitti lemmikkiään avusta. Voisi luulla, että tässä tapauksessa ilo oli kissan puolella.