Ylipaino muuttaa spermaa – vaikuttaa jopa vauvan ruokahaluun

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Naisia kehotetaan raskaana pitämään itsestään huolta, syömään terveellisesti ja saamaan hyvässä suhteessa sekä liikuntaa että lepoa. Uuden tutkimuksen mukaan myös tulevan lapsen isän ruokavalio vaikuttaa paljon siihen, millainen lapsen terveys tulee olemaan.

The Guardian kertoo Kööpenhaminassa tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan tulevan isän ruokavalio vaikuttaa lapsen terveyteen. Miehen ruokailutottumukset muunsivat sperman siittiöitä niin, että geeniperimään muodostui epäterveellisten tottumusten myötä muutoksia, jotka vaikuttavat negatiivisesti lapsen aivojen kehittymiseen ja ruokahaluun.

Ylipainoisilla miehillä tällaiset muutokset olivat spermassa melko yleisiä kun taas hyväkuntoisilla miehillä spermassa ei näkynyt mitään merkkejä muutoksista.

Tutkimustulosten myötä miehiä kehotetaan parantamaan kuntoaan ja syömistottumuksiaan ennen naisen saattamista raskaaksi, sillä tutkimuksesta kävi ilmi, että ylipainoisten miesten muutettua ruokailutottumuksensa terveellisiksi he saivat sperman geeniperimän parantumaan. Ylipainoa aiheuttavat ja lasten aivoihin vaikuttavat merkit poistuivat spermasta elämäntapamuutoksen myötä.

Uusimmat