Tutkijat vahvistivat: Videopelit parantavat muistia

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Tuore tutkimus osoittaa, että 3D-navigointia sisältävät videopelit parantavat aivotoimintaa ja etenkin muistin suorituskykyä. Jo aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että videopeleillä on rusnaasti hyödyllisiä vaikutuksia aivotoiminnalle, mutta paras vaikutus on moniulotteisella sisällöllä.

Kalifornian yliopiston tekemässä tutkimuksessa osoitettiin, että kolmiulotteisia videopelejä pelanneiden aivoissa tapahtui muutoksia etenkin deklaratiivista muistia säätelevän hippokampuksen alueella.

Tutkimuksessa seurattiin college-opiskelijoiden muistissa tapahtuvia muutoksia kahden viikon ajan jaksossa. Henkilöt olivat pelanneet päivittäin puoli tuntia. Testiryhmään kuului myös henkilöitä, jotka eivät olleet aiemmin pelanneet videopelejä.

Testiryhmän jäsenet tekivät ennen koejaksoa ja sen jälkeen muistitestin. 3D-pelejä pelanneet henkilöt suoriutuivat muistitestistä peräti 12 prosenttia paremmin kuin ennen pelijaksoa. Tutkimustulokset julkaistiin Journal of Neuroscience -julkaisussa.

Kerroimme jo aiemmin, että lukuisten videopelejä arvioineiden tutkimustulosten valossa voidaan olettaa, että niistä saattaa löytyä apua erilaisisten psyykkisten häiriöiden hoitamisessa. Kuitenkin väkivaltaiset pelit saattavat aiheuttaa toisenlaisia vaikutuksia aivojen suorituskyvylle.

Uusimmat