Tämä ominaisuus yhdistää miehiä – ystävystyminen helpompaa

Lifestyle Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Huumori on yksi parhaimmista keinoista ylläpitää ihmissuhteita ja viestintää. Huumorin avulla voi purkaa jännitystä ja tehdä ihmiset hyväntuulisiksi. Skotlantilaiset tutkijat ovat nyt selvittäneet, minkälainen huumori uppoaa parhaiten miehiin.

Ihmisten psykologisia käyttäytymismalleja tutkivat Mary Louise Cowan ja Christopher D. Watkins ovat tutkineet äänensävyjen merkitystä huumorin vastaanottamiselle. Tutkimuksessa selvisi, että matalaääniset miehet mieltyvät enemmän vitseille, jotka tulevat möreä-äänisten kanssaveljien suusta. Sen sijaan korkeaääniset miehet pitävät enemmän samalla äänensävyllä puhuvien huumorista.

Tutkijat määrittelevät äänensävyn liittyvän ihmisen alkukantaiseen vaistoon, jonka mukaan metsästämistä tuli suorittaa samanhenkisten yksilöiden laumassa. Siksi domivoivat ja matalaääniset miehet tykästyvät enemmän samanhenkisten herrojen huumoriin. Äänenkorkeudella ei ole merkitystä kaverivalinnoille muulloin kuin vitsien kerronnassa.

Huumori helpottaa ihmisten välistä yhteistyötä. Miesten äänensävy ei vaikuttanut tutkimuksen mukaan naisten huumorintajuun tai vitsien uppoamiseen. Tutkimustulos julkaistiin Evolution & Human Behavior -lehdessä.

Uusimmat