Isä oli mainosten orja – tuunasi autonsa jouluvaloilla

Viihdeuutiset · Annika Kela

Englannin Crewessä asuva perheenisä Michael Cope oli saanut hauskan idean nähtyään televisiossa joulumainoksen. Kolmen lapsen isä päätti nimittäin kokeillla voisiko hän tuunata autonsa jouluvaloilla aivan kuin mainoksessa.

Daily Mail -lehden mukaan mies onnistui leikkimielisessä riehassaan ja lopulta hänen autoaan koristi yli 1.000 loistavaa jouluvaloa. Cope laskeskeli, että hän oli kieputtanut hänen BMW:n ympärille jouluvaloja 400 metrin edestä.

Michaelin mukaan hänen lapsensa ovat olleet innoissaan isänsä projektista. Jouluvaloilla vuorattu auto on tuonut joulumieltä koko naapurustoon. Cope on suunnitellut, että ensi vuonna hän pistää paremmaksi ja hän aikoo hankkia monipuolisemmin erilaisia jouluvaloja. Michael on joutunut luopumaan autonsa jouluvaloista, sillä niille oli käyttöä perheen kodissa.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.