Konemusiikin legenda Guru Josh, oikealta nimeltään Paul Walden, on kuollut 51-vuotiaana. Hänet tunnettiin erityisesti vuonna 1989 julkaistusta Infinity-kappaleestaan, josta muodostui yksi elektronisen musiikin klassikoista ja jota on sittemmin lainattu lukemattomissa muiden artistien kappaleissa.
Guru Josh oli varsinkin Iso-Brianniassa merkittävä vaikuttaja konemusiikin nousukauden kulta-ajalla 1980-luvun loppupuolella ja 1990-luvun alkupuolella. Infinity julkaistiin alunperin Waldenin omakustanteena, kunnes Deconstruction-levymerkki löysi sen ja julkaisi maailmanlaajuisesti. Walden vaikutti samoihin aikoihin oman musiikkinsa lisäksi myös laittomien warehouse-bileiden järjestämisessä.
Guru Joshin Infinityn alkuperäinen versio sai 1990-luvun alkupuolella merkittävän aseman myös Suomessa, kun esimerkiksi Vaasassa lähes jokaiset laittomat warehouse-bileet päättyivät juuri tähän kappaleeseen. Myös monien discojen ja klubien viimeisen illan viimeisenä kappaleena kuultiin juuri Infinity.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Guru Josh tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.