Malaysian Airlinesin lentokone lensi tunnin väärään suuntaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Malaysia Airlines on saanut viime vuosina maineen todella huono-onnisena lentoyhtiönä. Nyt yhtiö on jälleen noussut otsikoihin lennolla ilmenneiden ongelmien vuoksi.Tällä kertaa ne eivät kuitenkaan onneksi johtaneet onnettomuuksiin.

Erikoinen ongelma ilmeni Malaysia Airlinesin 25. joulukuuta suoritetulla lennolla MH132 Kuala Lumpurista Uuden-Seelannin Aucklandiin. Koneen oli määrä lentää luoteeseen, mutta se lähtikin suuntaamaan kohti etelää.

Kahdeksan minuuttia lähdön jälkeen koneen kapteeni otti yhteyttä lennonjohtoon ja ihmetteli, miksi reitin määränpäänä näytti olevan Aucklandin sijaan Australian Melbourne. Hän korjasi reitin ennen kuin virheestä aiheutui suurempia ongelmia. Malaysia Airlinesin julkaiseman tiedotteen mukaan Aucklandin lennonjohto antoi koneelle vahingossa vanhentuneen lentosuunnitelman. Yhtiö tutkii parhaillaan tapauksen syitä.