Mies ei kehdannut ostaa anustappia – sitten mokasi raskaasti

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvalloissa julkaistaan rikollisten henkilöiden tiedot netissä pidätyskuvineen. Tällöin koko maailmaa saa tietää, minkä takia kriminaali on joutunut poliisin kuulusteltavaksi. Suomessa samanlainen toiminta ei tulisi kuuloonkaan.

Floridalainen Christopher Masters oli varastanut kaksi seksilelua tunkemalla ne shortseihinsa Spencer’s Gifts -nimisessä kaupassa. Toinen väline oli itsetyydytyslaite ja toinen anustappi. Liikkeen vartijat ottivat 33-vuotiaan miehen nopeasti kiinni.

Kun paikalle saapuneet poliisit kuulustelivat seksileluja varastanutta mekaanikkoa, vastasi hän olleensa liian häpeissään ostaakseen niitä. Nyt Christopherin tarina ja kuvat leviävät ympäri internetiä kulovalkean tavoin, ja jokainen voi tunnistaa hänet anustappeja varastelevaksi herraksi. Huffington Post kertoo, että seksivälineet olisivat maksaneet yhteensä alle 30 euroa.