Koirat vähentävät ihmisten lentopelkoa

Matkailu · Terhi Piiroinen

Lentopelkoiset ihmiset voivat tulevaisuudessa hakea lohtua ja sielunrauhaa eläimiltä. Los Angelesin kansainväliselle lentokentälle on tulossa joulun ajaksi yhteensä 13 koiraa, joiden pääasiallinen tehtävä on tuoda iloa ihmisille.

Los Angelesin lentokentälle työtehtäviin tulevat koirat on koulutettu rauhoittamaan ihmisiä. Koirien tiedetään lievittävän stressiä ja matkustajat saavat silitellä, rapsutella ja pitää niitä hyvänä. Rauhoittavia lemmikkieläimiä testataan aluksi pelkästään juhlapyhien ajan, mutta mikäli hanke onnistuu, laajennetaan toimintaa myös muille Yhdysvaltojen lentokentille.

Projektista vastaava United Paws tietää, että koirien läsnäololla on todistettavasti stressiä ja verenpainetta vähentävä vaikutus. Jo viiden minuutin läsnäolo auttaa lentopelkoista henkilöä paremman olon saavuttamisessa, Los Angeles Times uutisoi. Koirille on käyttöä, sillä jopa 30 prosenttia ihmisistä kärsii jonkin asteisesta lentopelosta.