Lesbot koskivat ensikerran penikseen: ”Se tuntuu muovailuvahalta”

Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Naisten välisessä rakkaudessa ei ole peniksiä tai kiveksiä. Joillekin lesboille miehen genitaalialueet saattavat olla suuri mysteeri, eivätkä he välttämättä ole koskeneet yhteenkään penikseen koko elämänsä aikana. Entäpä sitten, kun uteliaisuus vie voiton?

Miehen penistä voisi kuvailla lepotilassa pehmeäksi ja lämpimäksi ulokkeeksi, joka roikkuu kehon mukana. Täydessä terässä se puolestaan kasvaa suuremmaksi ja kovettuu. Tämän myös kaikki lesbot tietävät ainakin teoriassa, mutta miltä penis tuntuu heidän käteensä käytännössä?

Onneksi internet mahdollistaa tämänkin testaamisen ja koko maailma saa tietää lesbojen ajatukset peniksen tuntumasta. BriaAndChrissy-YouTubettajat ovat julkaisseet aiheesta videon. Vapaaehtoinen mies tarjoaa sukukalleutensa kolmen naisen käsiteltäväksi. Jokainen neitokainen on suurin piirtein paniikissa ennen koskettamista.

Lopulta he kuitenkin rohkaisevat mielensä. Naiset vertaavat peniksen käsituntumaa erilaisiin ruokiin ja ovat yllättyneitä siittimen sileydestä. Tulokset vaihtelevat. Yksi kokeeseen osallistuneista tutkii penistä lähietäisyydellä kiinnostuneena ja hän soittaa uudesta kokemuksesta jopa äidilleen.

Toinen ei päästä siittimestä irti edes tarinoita selittäessään ja hämmentyy tilanteesta. Kolmas on silminnähden vaivautunut. Jokainen lesboista kuitenkin kunnioittaa ihmisvartaloa sukupuolesta riippumatta, vaikka ovat kiinnostuneita romattisessa mielessä vain naisista.

Uusimmat