Unelmien herätys: Kahvin ja croissatin tuoksua

Viihdeuutiset · Annika Kela

Herätyskellojen hermojaraastavaa ääntä vihaava ranskalaiskeksijä on kehittänyt tuoksuilla herättävän kellon. 19-vuotias insinööriopiskelija Guillaume Rolland on esitellyt uudenlaisen Sensorwake-kellonsa Las Vegasissa järjestetyssä CES elektroniikka- ja teknologiatapahtumassa.

Sensorwake-kello herättää nukkujan unesta erilaisten tuoksujen avulla. Käyttäjä voi valita kelloon asetettavan tuoksukapselin. Rollandin omia suosikkeja ovat tuoreen croissantin ja kahvin tuoksut. Keksijä on huomannut, että uusi päivä alkaa paljon paremmin, kun unesta herää omaan lempituoksuunsa.

Sensorwaken testaukset ovat osoittaneet, että tuoksuherätyskello toimii lähes yhtä tehokkaasti kuin äänekäs kello. Koehenkilöistä 99 prosenttia heräsi kellosta vapautuvaan tuoksuun kahdessa minuutissa. Kellon voi asettaa myös herättämään äänellä, mikäli nukkujan hajuaisti on esimerkiksi flunssan takia huonompi kuin yleensä. On hyvin mahdollista, että Rolland on onnistunut kehittämään ensimmäisen miellyttävän herätyskellon markkinoille.