Perheen joulutanssista tuli YouTube-hitti

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Joulua odotellessa perheet keksivät ystäviään ja sukulaisiaan varten erilaisia tapoja toivottaa hyvää joulua. Osa voi lähettää perinteisen joulukortin tai ottaa omasta perheestään joka vuosi upean jouluaiheisen kuvan kuten Kardashianit.

Eräs perhe toivottaa hyvää joulua ystävilleen tanssimalla. Slamminammon on julkaissut YouTuba-kanavallaan hänen perheensä uuden joulutanssivideon. Tanssivideo toimii tutuille kuin joulukorttina, jonka he tallensivat nyt jo neljättä vuotta videolle. Tällä kerralla kymmenenhenkinen perhe on tanssinut Justin Bieberin kappaleen tahtiin.

Videolla isä, äiti ja heidän kahdeksan lastaan tanssivat hienosti melko vaativan koreografian. Perhe on valinnut musiikiksi Justin Bieberin Santa Claus is Coming to Town -kappaleen, ja jokainen on pukenut ylleen yhden perheenäidin monista erikoisista villapaidoista ja -liiveistä.