Kuusivuotias anoi viikkorahoja ennakkoon – DAD Pankilta täydellinen vastaus

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kuusivuotias poika oli halunnut ostaa itselleen uuden lelun, mutta hänellä oli vain yksi ongelma. Hänellä ei ollut rahaa. Tämän vuoksi kuusivuotias päätti neuvokkaana anoa isältään 20 dollarin viikkorahaansa ennakkoon, mutta sai kieltävän päätöksen virallisessa muodossa.

Isä oli nähnyt vaivaa DAD-nimisen pankin logon ja virallisen paperin tekemiseen. Hän perusteli pojalleen kirjeessä sitä, mistä kieltävä päätös hakemukseen johtui. Poika ei saanut viikkorahaa ennakkoon, koska hän oli juuri saanut joululahjaksi kalliita leluja eikä hän ollut auttanut kotitöissä. Myös rahankäytön historia painoi päätöksenteossa jonkun verran.

DAD-pankin mainoslause kuuluu: ”DAD Pankki, koska ilmeisesti näytän siltä, että olen rahasta tehty”, mihin moni isä voisi varmasti samaistua. Isä oli kuitenkin kirjoittanut paperiin myös yhteystiedot, joihin päätöksestä voi valittaa. Valituksia käsittelevän henkilön puhelinnumero oli äidin.

View post on imgur.com