Ohikulkijat äimänä: Onton puunrugon sisällä tulipalo

Viihdeuutiset · Annika Kela

Ohion Defiancessa on syttynyt erikoinen tulipalo keskellä metsikköä. Joen rannalla seisseen puun sisältä oli alkanut tupruttaa savua ja pian käry houkutteli paikalle huolestuneita ohikulkijoita. Yksi silminnäkijöistä on kuvannut näyn videolle.

Paikalle saapuneet yhdysvaltalaismiehet eivät tienneet kuinka tulipalo oli saanut alkunsa. Näky oli hurja, sillä onton puunrungon sisus hohkasi oranssina ja liekit löivät ulos rungon halkeamista.

Youtubessa julkaistulla videolla miehet totesivat, että puu oli vaarallinen ja heidän kannattaisi ottaa siihen etäisyyttä. Tulipalo on tuskin syttynyt itsestään, joten on syytä epäillä, että kyseessä oli tuhopoltto.