Forbes ylistää Suomea: ”Yksi maailman parhaista matkakohteista 2016”

Matkailu Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltalainen talouslehti Forbes on listannut luksusmatkatoimiston vinkkien perusteella vuoden 2016 parhaimmat matkakohteet. Tuhansien järvien maana tunnettu Suomi nousee listalle samalle viivalle muun muassa Islannin ja Etiopian kanssa.

Luksusmatkoja räätälöivän Black Tomato -yhtiön perustajajäsen Tom Marchant on listannut parhaimmat matkakohteet tänä vuonna. Kyseessä on hänen henkilökohtaisesti laatimansa lista, mutta jakaa sen auliisti koko maailman tietoisuuteen. Hän nostaa Suomen listalleen kauniiden maisemien ja rauhallisuuden vuoksi.

– Suomi tunnetaan perinteisesti kylmästä säästä, mutta se on Skandinavian tajunnanräjäyttäjä kauniin kesänsä ansiosta. Suomi on houkutteleva vaihtoehto turistilaumoja karttaville, ja maan 188.000 järveä ovat maailman puhtaimpia ja syrjäisimpiä. Suomeen kannattaa mennä nauttimaan kausiluonteisesta loistosta joko pyöräillen tai veneillen, Forbes kirjoittaa.

Artikkelissa mainitaan myös Turun saaristo vierailemisen arvoisena kohteena. Samalle matkavinkkilistalle nousevat myös Etiopia, Islanti, Filippiinit, Espanja, Sri Lanka ja Taiwan. Listalle on nostettu matkakohteita, jotka ovat hurmaavia ja kiehtovia, mutta vähemmän tunnettuja.