Lumipyryn seuraus – koululaiset yrittivät huijata vapaata

Viihdeuutiset · Annika Kela

Sankkojen lumisateiden ja myrskyjen takia monissa Pohjois-Amerikan kaupungeissa on jouduttu perumaan virastojen ja koulujen aukioloja. Tennesseen uutistoimisto WTVC on kohdannut yllättävän haasteen ilmoitusten tekemisessä saamiensa huijausviestin takia.

Daily Mail -lehden mukaan koululaiset ovat yrittäneet huijata itselleen vapaata koulusta pyytämällä uutistoimistoa ilmoittamaan, että Hamiltonin kunnan koulut on suljettuna lumipyryn takia.

Toimittajien jekuttaminen ei kuitenkaan onnistunut, sillä he arvasivat, että koululaiset olivat asialla. Sääolosuhteet olivat lopulta koululaisten puolella, sillä myöhemmin uutistoimisto sai virallisen tiedotteen, jonka mukaan oppitunnit oli peruttu torstailta Jonas-talvimyrskyn takia.

Uusimmat