Weekend Festival julkisti ensi kesän tähtiään

Viihdeuutiset · Stara.fi

Weekend Festival järjestetään jälleen elokuussa Helsingin Kyläsaaressa 5. – 6. elokuuta. Festivaalin artistikattaus koostuu kotimaisista suosikeista ja ulkomaisista huippunimistä, joista osa saapuu Suomeen ensimmäistä kertaa. Helsingin lisäksi Weekend Festival järjestetään Virossa ja Ruotsissa.

Festivaalille saapuvat esiintymään muun muassa Martin Garrix, Axwell & Ingrosso ja Hardwell. Muita ulkomaisia ja kotimaisia tähtiä ovat DJ Deorro, DVBBS, Lost Frequencies, Redfoo, DJ TJR, DJ Ummet Ozcan, Will Sparks, Rebecca & Fiona sekä kotimaiset megasuosikit Teflon Brothers ja Proteus.

Weekend Festival uhkasi muuttaa tänä vuonna pois Helsingistä, koska kaupungin asettamat rajoitukset tapahtuman soittoaikoihin olivat liian tiukat. Niin ei kuitenkaan tapahtunut.

– Emme onnistuneet löytämään kaikkia vaatimuksiamme täyttävää korvaavaa paikkaa, joten olemme nyt vielä ainakin tämän vuoden Helsingissä. Helsinki on lisäksi luvannut aiempaa myönteisempää suhtautumista soittoaikoihin, joten uskomme, että turhat rajoitukset saadaan nyt purettua, toteaa festivaalin promoottori Hardi Loog.