Selfie oli viedä hengen – turisti putosi kaivoon

Viihdeuutiset · Annika Kela

Intian Gujaratissa vieraillut turisti on joutunut hengenvaaralliseen tilanteeseen pudottuaan kaivoon Gujaratin linnakkeessa. Nainen oli tapahtumahetkellä keskittynyt selfieiden ottamiseen, eikä hän huomannut maassa olevaa kaivonsuuta.

Epäonnekseen turisti käveli suoraan kaivoon. Onneksi tapahtuneella oli silminnäkijöitä ja naisen pelastustoimet aloitettiin heti. Paikalliset tekivät vaatteista köyden sitomalla ne yhteen ja sitten toinen pää heitettiin kaivoon.

Järkyttynyt ja loukkaantunut turisti tarttui vaatteisiin ja hänet nostettiin varovaisesti pois kaivosta. Nopean toiminnan ansiosta turisti selvisi hengissä ja hänet kiidätettiin lähimmälle lääkäriasemalle. Daily Mail -lehden mukaan naisen kansalaisuutta ei ole vielä vahvistettu, mutta monien intialaislähteiden mukaan kyseessä olisi australialaisturisti.