Poliisit hälytettiin Brad Pittin ja Angelina Jolien kotiin – mies virtsasi pihamaalle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Los Angelesin viranomaiset saivat taannoin hälytyksen miehestä, jonka kerrottiin tunkeutuneen Brad Pittille ja Angelina Jolielle kuuluvan kodin pihamaalle. Pian kuitenkin selvisi, ettei kyseessä ollut murtovaras tai pakkomielteinen fani.

Brad Pittin ja Angelina Jolien kodin turvamiehet olivat pysäyttäneet miehen ja pitivät häntä paikoillaan poliisien saapumiseen asti.

TMZ-sivuston mukaan kyseessä oli vain koditon mies, joka oli etsinyt suojaisaa paikkaa virtsaamiselle. Turvakamerat paljastivat miehen puhuneen totta, eikä hän ollut aiheuttanut pariskunnan kotiin aineellisia vahinkoja. Koditon mies selvisi välikohtauksesta ilman jälkiseurauksia.