Näin teet unistasi mielenkiintoisempia

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Herätyskellossa torkkunapin painaminen voi saada ihmisen entistä uneliaammaksi ja aikaansaamattomaksi, mutta sillä on myös yksi hyvä puoli. Torkkunapin painaminen muuttaa ihmisten unet tutkitusti paljon mielenkiintoisemmiksi.

Huffington Post -lehti kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan torkuttavat ihmiset näkevät mielenkiintoisempia ja hullumpia unia kuin ne, jotka nousevat heti ylös herätyskellon soidessa. Heräämisen ja torkun painamisen jälkeen ihminen voi vaipua selkouneen, jossa nähty uni tuntuu todelliselta ja henkilö tulee muistamaan sen vielä herättyäänkin.

Selkouni voi olla pitkäkin tapahtumaketju vaikka se todellisuudessa kestäisi vain kymmenen minuuttia. Torkun aikana nähty selkouni on myös yleensä sellainen, johon nukkuja pystyy itse vaikuttamaan. Selkounessa uneksija tiedostaa useimmiten näkevänsä unta, mikä mahdollistaa todellisen seikkailun nukkujan huomatessa, että voi tehdä ja sanoa unessa mitä tahansa.