Koira karkasi kotipihaltaan – löytyi henkihieverissä keskeltä merta!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kotipihalta livahtanut lemmikkikoira Storm on aiheuttanut perheelleen suurta huolta katoamalla viideksi päiväksi. Englannin Hastingsissa asuva perhe oli etsinyt koiraansa kaikkialta, etenkin läheiseltä rannalta, jossa koira juoksenteli usein.

Koiranomistajien huoli koirasta kasvoi joka päivä, sillä vaikka Stormilla oli tapana välillä lähteä omille teilleen, tuli se aina takaisin kotiin. Eräänä päivänä pelastuslaitos sai ilmoituksen merihädässä olevasta koirasta.

Rannikon läheisyydessä olevan työmaan rakennusmiehet olivat nähneet koiran uivan huolestuttavan kaukana rannasta. RNLI-pelastajat lähtivät matkaan ja löysivät koiran yli 1,5 kilometrin päässä rannikolta. Pelastajat onnistuivat nostamaan uupuneen hännänheiluttajan veneeseen ja se kiidätettiin hoitoon. Pelastajille selvisi, että koira oli kadonnut lemmikki Storm.

Hurjan seikkailunsa jälkeen koira pääsi takaisin kotiinsa. Omistajat epäilevät, että Storm oli päätynyt veteen jahdatessaan lokkeja. Daily Mail -lehden mukaan koira on toipunut koettelemuksistaan ja perheenjäsenet ovat tunnustaneet hoivanneensa ja hellineenä kovia kokeneen seikkailijan piloille.