Yhä harvempi suutelee seksin aikana

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Yhden illan juttujen ja parisuhteen alkuaikoina suuteleminen on suosittua. Mirror-lehti kertoo uudesta kyselystä, jonka mukaan kuitenkin yhä harvempi pitkään yhdessä ollut pariskunta suutelee toisiaan seksin aikana.

Suutelemista pidetään hellänä ja kiihottavana, mutta parisuhteissa se tutkitusti vähenee. Victoria Milan -sivuston tekemän kyselyn mukaan vain harva pitkään yhdessä ollut pariskunta suuteli seksin aikana. Kyselyyn osallistuneet 4.500 aikuista pitivät suutelemista kiihottavana ja seksikkäänä, mutta silti vain yksi neljäsosa pariskunnista suuteli toisiaan seksin aikana.

Kyselyyn vastanneista sinkuista 79 prosenttia suuteli seksikumppaneitaan. 84 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että suuteleminen on tärkeä osa parisuhdetta, ja 94 prosenttia piti suutelemista tehokkaana viettelemiskeinona. Suuteleminen saattaa jäädä vähitellen pois parisuhteista myös teknisistä syistä, sillä vastanneista 95 prosenttia oli sitä mieltä, että useimmat eivät osaa suudella hyvin.