150-vuotias hiirenloukku museoon – nappasi jälleen hiiren!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Englannin Readingissa sijaitseva English Rural Life -museo on asettanut näytille 1860-luvulla suunnitellun hiirenloukun. Colin Pullingerin & Sons of Sisley -yrityksen valmistama loukku oli aikanaan yksi tehokkaimmista jyrsijöiden ja tuholaisten ansoista.

Daily Mail -lehden mukaan historiallinen hiirenloukku on osoittautunut yllätyksellisen toimivaksi kapistukseksi. Hiirenloukkuun oli nimittäin ilmestynyt kuollut hiiri pian näytteille asettamisen jälkeen.

Työntekijät kertoivat museon blogissa, että eräänä aamuna he olivat löytäneet hiirenloukusta kuolleen jyrsijän. Museon tiloihin tunkeutuneen hiiren matka oli päättynyt epäonnisella tavalla, sillä se oli eksynyt 1860-luvun hiirenloukkuun ja menehtynyt sen seurauksena.