Joi 4 pulloa punaviiniä päivässä – mies eli 107-vuotiaaksi!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monilta yli satavuotiaaksi eläneiltä vanhuksilta kysytään mikä heidän pitkän elämänsä salaisuus on. Salaisuus on monesti jokin yllättävä tekijä, kuten epäterveellinen ruoka tai alkoholi.

Eräs 107-vuotiaaksi elänyt mies kertoi juoneensa todella paljon viiniä päivittäin. Punaviinin terveysvaikutuksia on aiemmin tutkittu ja huomattu, että lasillisella punaviiniä on monia hyviä vaikutuksia ihmisiin.

Espanjalainen viinitilan omistaja Antonio Docampo Garcia ei voinut olla nauttimatta työnsä hedelmistä, minkä vuoksi hän joikin noin neljä pullollista viiniä joka päivä.

Garcia eli 107-vuotiaaksi, joten kovin huono asia suuri alkoholimäärä viinin muodossa ei näyttäisi olevan. Garcian poika on kertonut Metro-lehden mukaan, että hänen isänsä joi noin kaksi pullollista viiniä aina lounaan kanssa ja kaksi pullollista illallisen kanssa.

Garcia taitaa olla kuitenkin onnellinen poikkeus sääntöön. Mies joi aina pelkästään heidän oman tilansa viinejä, joissa ei ollut mitään lisäaineita tai säilöntäaineita, ja ne olivat aina orgaanisia viinejä.