Grumpy Catille vastakohta – pelastettu kissa on yhtä hymyä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Internet tuntee lukuisia erikoisella ulkonäöllään huomiota herättäviä julkkiskissoja, kuten aina pahantuulisen näköisen Grumpy Catin. Rescue-kissa Rey on sen sijaan pelkkää hymyä. Rey-kissa on herättänyt ihastusta sosiaalisessa mediassa, sillä se näyttää olevan kaiken aikaa hyväntuulinen.

Hylätty kissa päätyi löytöeläintaloon, mutta sai nopeasti uuden rakastavan kodin Jenni Colbornin ja hänen avimiohensä hoivista.

– Emme voineet vastustaa niitä kasvoja, ja niinpä kotiimme ilmestyi kolmas kissanpentu, Jenni kuvailee Mashable-sivustolle.

Kissanpentu oli ristitty alun perin Terminatoriksi, mutta uudet omistajat nimesivät sen uudelleen Reyksi Star Wars: The Force Awakens -elokuvan sankarittaren mukaan. Omistajien mukaan kissa on juuri niin iloinen kuin sen ulkonäkö antaa olettaa, vaikka toisinaan se tekee myös tihutöitä.

– Rey aiheuttaa usein harmia ja kaaosta, mutta tuolla naamalla sen rankaiseminen on mahdotonta!, Jenni kertoo.

Welcome to the family, teeny tiny smiley Rey. #instacats #catsofinstagram #tinykitten #kittycat #meow #kittensofinstagram #catstagram

Kuva, jonka Coen + Ava + (mostly) Rey (@coen.ava.rey) julkaisi