Mies, tässä 10 keinoa valloittaa itsenäinen nainen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moni voi vielä vanhanaikaisesti ajatella, että parisuhteessa mies on vahvempi persoona ja se, joka määrää. Monissakaan tapauksissa näin ei kuitenkaan ole ja vahvan naisen ollessa kyseessä miehen tulisi jo varautua siihen, että naista pitää käsitellä hieman eri tavalla.

Elite Daily listasi 11 asiaa, joita miehen tulee tehdä voittaakseen vahvan ja itsenäisen naisen sydämen.

1. Tee päätöksiä

Ota välillä ohjat ja mielipiteen kysymisen sijaan ilmoita naiselle, mihin ravintolaan olet tehnyt pöytävarauksen.

2. Ole luova

Yllätä nainen välillä luovuudellasi esimerkiksi merkkipäivien tai lahjojen suhteen. Pidä hänen mielenkiintonsa yllä.

3. Puolusta itseäsi

Älä näytä epävarmalta äläkä myönny muuttamaan mielipidettäsi vain siksi, että se eroaa naisen mielipiteestä.

4. Ole villi sängyssä

Ota ohjakset sängyssä ja näytä, että olet se, joka makuuhuoneessa määrää.

5. Ole kärsivällinen

Vahva ja itsenäinen nainen on harvemmin kärsivällinen. Jokaista räjähdystä ei kannata pitää maailmanloppuna vaan odottaa, että nainen rauhoittuu ennen kuin keskustelua jatketaan.

6. Pidä elämäsi järjestyksessä

Nainen ei halua huolehtia raha-asioistasi. Sinun täytyy näyttää hänelle, että sinä pärjäät.

7. Ole valmis haasteeseen

Naisen tavoitteet voivat olla tulevaisuuden suhteen korkealla. Ota haaste rohkesti vastaan ja lähde hänen kanssaan tavoittelemaan suurempia unelmia.

8. Ilmaise itseäsi

Ilmaise itseäsi ja tunteitasi, että saat hänetkin avautumaan. Nainen saattaa aluksi vaikuttaa kovalta ja jopa tunteettomalta, mutta se voi johtua vain siitä, että hän ei halua aluksi näyttää kaikkia tunteitaan.

9. Niele ylpeytesi

Välillä sinun tulee hyväksyä se tosiasia, että joudut nöyrtymään ja nielemään ylpeytesi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö nainen tekisi niin vuorostaan silloin, jos tuntee sinun olevan oikeassa.

10. Opeta hänelle jotakin

Opeta hänelle jokin taito, jota hänellä ei ole. Saat toimia opettajan roolissa ja näyttää, että tiedät jostakin enemmän kuin hän. Se viehättää naistasi.