Pepsin uutuusmaku maistuu kirsikankukilta – ei myydä Suomessa

Ruoka · Terhi Piiroinen

Coca-Colan merkittävin kilpailija Pepsi esiintyy markkinoilla mielikuvituksellisten kampanjoiden avulla. Sen lisäksi, että se käyttää runsaasti eturivin artisteja mainonnassaan, on sen makukavalkadiin aina kuulunut erikoisia yhdistelmiä. Nyt pulloihin lisätään kirsikankukkaa.

Japanilaiset saavat nauttia tänä keväänä sakurasta, eli kirsikkapuiden kukista myös juoman muodossa. Vaaleanpunainen Sakura-pepsi tuodaan markkinoille samaan aikaan maankirsikkakukinnan koettaessa. Kevään ajan myytävä vaaleanpunainen kolajuoma on erikoisuus muiden joukossa, sillä samalta Suntory-panimolta on ilmestynyt myös muita kausituotteita.

Japanilaiset voivat ostaa talvijuomaksi valkoista Pepsiä tai Halloweenina mustaa. Lisäksi markkinoille on tuotu sitruunan ja mintun sekä suolaisen vesimelonin ja jäisen kurkun makuisia kolalimonadeja. Sakuraa voi ihastella japanilaisilla kaduilla yleensä maalis-huhtikuun vaihteessa.