Poliisi pidätti vuohen Intiassa – tunkeutui tuomarin puutarhaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Intian Chhattihgarhista kantautuu uutinen, jossa poliisin vanha tuttu pidätettiin paikallisen korkea-arvoisen virkailijan tontille tunkeutumisesta. Tässä tapauksessa rikokseen syyllistynyt taho on paikallisena pahantekijönä tunnettu vuohi.

Vuohi hyppäsi tuomarin puutarhaan hyppäämällä sen rautaisen portin yli, aiheuttaen vahinkoa syömällä puutarhan kukkia ja kasveja. Paikalle hälytetyt viranomaiset pidättivät vuohen julkisrauhan rikkomisesta ja vahingonteosta.

Babli-niminen vuohi on sittemmin päästetty vapaaksi takuita vastaan. Poliisit kuitenkin pidättivät myöhemmin eläimen omistajan, Abdul Hassanin.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Babli syyllistyy rikokseen. NDTV-uutissivuston mukaan vuohi on ennenkin tunkeutunut samaisen tuomarin puutarhaan. Puutarhan työntekijän kerrotaan varoittaneen Bablin omistajaa useaan otteeseen, kunnes hän lopulta päätti tehdä miehestä rikosilmoituksen.