Napapiirin sankarit -elokuville vielä kolmas osa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Napapiirin sankarit -elokuvasarjalle on tekeillä kolmas osa. Elokuva kuvataan tulevana kesänä ja se saa ensi-iltansa vuonna 2017. Uuden elokuvan ohjaa Tiina Lymi.

Napapiirin sankarit 3:n käsikirjoittaa edellisten osien tapaan Pekko Pesonen. Elokuvan kolmannessa osassa Janne (Jussi Vatanen) on eksynyt elämänsä keskipäivän pimeään metsään ja lähtee etsimään itseään Lappiin.

”Olen aina halunnut kirjoittaa komedian vaeltamisesta. Tajusin, että vaellushan sopisi täydellisesti Napis-konseptiin. Vaelluselokuvissa ollaan aina etsimässä itseä. Niin tässäkin”, Pesonen kertoo.

Haaveiden luontoretriitistä ollaan kuitenkin kaukana, kun vaellukselle tunkee mukaan muutama muukin sankari. Ja eipä aikaakaan kun asiat alkavat mennä taas katastrofaalisen pieleen.

Samaan aikaan työelämään palannut Inari (Pamela Tola) saa mahdollisuuden edetä urallaan, jos pystyy todistamaan olevansa johtaja-ainesta. Inari keksii ilmoittaa koko työporukan suopotkupallokisoihin. Inarin kauhuksi mukaan tunkee uusi yhteistyökumppani Pikku-Mikko (Kari Ketonen) – eikä suolla mikään mene kuten piti.

”Napapiirin sankarit 3:ssa on koossa sellaiset ainekset, jotka tyrkyttävät ohjaajalle kuin tarjottimella komediaa, draamaa, visuaalista ihanuutta ja mahdollisuutta välittää katsojille havaintoja ystävyydestä, rakkaudesta ja aikuistumisen kauhistuttavasta myllerryksestä pienen ihmisen päässä”, kolmannen osa ohjaaja Tiina Lymi kommentoi.

Napapiirin sankarit 3 -elokuvan tuottavat Olli Haikka ja Jarkko Hentula Yellow Film & TV:stä. Elokuvan levittää ja markkinoi Nordisk Film ja sen televisio-oikeudet on hankkinut Nelonen Media.