Brittilehti ylistää Suomen Yyteriä: ”Yksi maailman parhaista uimarannoista!”

Matkailu Viihdeuutiset · Stara.fi

Lähes kaikki suomalaiset tietävät, että yksi maan upeimmista uimarannoista sijaitsee Porin liepeillä Yyterissä. Nyt saman asian tietävät myös miljoonat muut ympäri maailmaa, kun laatulehti The Guardian on nostanut Yyterin Euroopan kymmenen parhaan uimarannan listalleen.

The Guardian toteaa, ettei Suomi ole ensimmäinen maa, joka yhdistetään uimarantoihin. Yyterin viiden kilometrin ”puuterinpehmeää hiekkarantaa” kehutaan kuitenkin yhdeksi Euroopan parhaista.

Kiitosta saavat pehmeän hiekan lisäksi myös hiekkadyynit ja niiden takana siintävä metsä. Lehti muistaa mainita myös purjelautailun ja Yyterin surffauskeskuksen, jonne lajia saapuu harrastamaan väkeä ympäri Pohjoismaita. Alueen palvelut eivät sen sijaan saa kiitosta ainakaan monipuolisuudestaan.

Muita Euroopan parhaita rantoja ovat The Guardianin mukaan esimerkiksi Algarven Praia da Salema, Sardinian Cala Gonone, Kroatian Lopud, Menorcan Es Grau, Maltan Ramla l-Hamra Gozo ja Korsikan Pinarello.