Oletko nähnyt tätä helminauhaa? Sisu-pojalle mittaamattoman arvokas

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lapsille tavalla tai toisella erityisen tärkeät esineet ovat usein korvaamattomia, sillä samanlaisia ei voi ostaa kaupasta kadonneen tilalle. Suomalainen neljävuotias Sisu-poika on nyt kadottanut Kuopiossa tunnearvolta erittäin arvokkaat voimahelmet. Helminauhassa on noin 60 eri väristä ja kokoista helmeä.

– Neljävuotias poikamme Sisu sairastui lokakuun 2015 lopussa Leukemiaan. Ensimmäisestä hoitopäivästä lähtien Sisu on saanut jokaisesta toimenpiteestä pitkään nauhaan helmen. Helmiä on nauhassa jo kuutisenkymmentä, kuvassa helmiä on siis vain murto-osa, jyväskyläläinen Lea Sorjonen kirjoittaa Facebookissa kuvan kera.

– Nauha on kulkenut Sisun mukana Kuopiossa jokaisella hoitoreissulla, siihen asti kun se 22. tammikuuta ei yhtäkkiä ollutkaan osastolta kotiutuessa mukana. Osasto on etsitty ympäri, on soitettu taksit ja pesulat läpi, mutta helmiä ei vaan löydy mistään.

Helmet ovat kadonneet todennäköisesti joko sairaalassa Kuopiossa tai matkalla Kuopiosta Jyväskylään. Perhe toivoo, että joku lapsi tai aikuinen olisi ottanut epähuomiossa helmet mukaansa tietämättä niiden tarinaa ja mittaamatonta arvoa, ja ymmärtäisi nyt palauttaa helmet niiden omistajalle. Helminauha on muistona koko perheelle erittäin arvokas.

– Nyt siis, jos kukaan on tämän helminauhan löytänyt ja ottanut talteen, toivomme syvästi että otatte meihin yhteyttä. Helminauhan löytäjälle on luvassa palkkio ja kiitollisuuden velka olisi mittaamaton. Ja jos nauha onkin löytynyt ja heitetty pois, purettu osiin tai vaikka vaan jossain nähty, toivomme että kerrotte senkin, Lea Sorjonen jatkaa.

KADONNUTVoimahelmetNeljävuotias poikamme Sisu sairastui lokakuun 2015 lopussa Leukemiaan. Ensimmäisestä hoitopäivästä…

Julkaissut Lea Sorjonen 17. helmikuuta 2016