Weekend Festival -yleisön virtsa tutkittiin – tulokset on nyt paljastettu

Viihdeuutiset · Stara.fi

Helsingissä järjestetyllä Weekend Festivalilla sekä muutamilla muilla musiikkifestivaaleilla kerättiin viime kesänä talteen juhlijoiden virtsaa erityistä tutkimusta varten. Tampereen ammattikorkeakoulun, Huussi ry:n ja Suomen ympäristökeskuksen hankkeen tarkoituksena oli selvittää, voiko festivaaliyleisön virtsaa käyttää lannoitteena.

– Suurimmat määrät tutkimusaineistoa saimme talteen Weekend Festivalilla. Weekend Festivalilla miesten pisoaareista saadut virtsaerät oikeastaan pelastivat meidän tutkimuksemme, hankkeen projektipäällikkö Eeva-Liisa Viskari kertoi YLE Uutisten haastattelussa.

Virtsat kerättiin erityisillä siirrettävillä festarivessoilla, joita kokeiltiin ensimmäisen kerran jo kesällä 2014. Tutkimustulosten mukaan virtsaa on turvallista käyttää lannoitteena. Virtsasta ei löytynyt bakteereja, kuten salmonellaa, jotka estäisivät lannoitekäytön.

Virtsasta löytyi kuitenkin hieman lääkeainejäämiä, kuten tulehduskipulääkkeitä, antibiootteja ja masennuslääkkeitä, mutta ne eivät kuitenkaan todennäköisesti vaikuttaisi viljakasveihin.

Seuraavaksi Biourea-tutkimus jatkuu viljelykokeilla. Silloin saadaan lisää tietoa siitä, miten virtsa soveltuu lannoitteeksi.

Weekend Festival järjestetään myös tänä vuonna Helsingin Kyläsaaressa. Elokuun 5.-6. elokuuta järjestettävän festivaalin lipunmyynti on käynnistynyt ennätysvauhdilla. Viikko sitten alkaneeseen ennakkomyyntiin rekisteröityi lisäksi kaksinkertainen määrä yleisöä edellisvuoteen verrattuna.

Uusimmat