Maailman söpöin eläin! Jerboat sulattavat sydämiä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lemmikkien maailmassa trendit leviävät ja seuraavat toisiaan siinä missä muodin maailmassakin. 1990-luvun loppupuolella Suomeen tulivat fretit. Parhaillaan söpöyspisteitä niittävät huippusöpöt jerboa-jyrsijät, jotka tunnetaan myös aavikkorottina.

Hyppyrottiin kuuluvat pygmijerboat näyttävät lähes sarjakuvahahmoilta, sillä niiden takajalat ovat valtavat suhteessa muuhun vartaloon. Jättimäisiin loikkiin jättimäisten takajalkojensa ansiosta kykenevät jerboat elävät luonnossa pääasiassa Afrikassa ja Lähi-Idässä, jossa ne viettävät paahtavat päivät pääasiassa hiekkaan kaivautuneena.

Lemmikkeinä niiden kerrotaan olevan seurallisia ja hauskoja, mutta ihmisten lisäksi jerboat kaipaavat myös lajitoverin seuraa. Jerboat ovat yleistymässä lemmikkeinä pitkälti samasta syystä kuin fretit aikoinaan, sillä ne sopivat myös allergikoiden lemmikeiksi. Pakistanilainen pygmijerboa on kooltaan vain noin viisisenttinen ja näyttää miniatyyrikengurulta.