Karu temppu lentokentällä – naisen matkalaukkuun oli virtsattu

Matkailu Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Olemme kertoneet aika ajoin lentoyhtiöiden matkalaukkujen erilaisista käsittelytaidoista. Yleensä netissä leviävät videot kertovat karua todellisuutta siitä, kuinka rajusti lentokenttätyöntekijät heittelevät ihmisten omaisuutta.

Nyt julkisuuteen on noussut Laura Henry -nimisen naisen tapaus. Hän oli matkustanut New Jerseyssä sijaitsevalta Newarkin lentokentältä San Franciscoon. TMZ-lehden mukaan reittimatkan oli operoinut United Airlines -lentoyhtiö.

Kun Henry avasi matkalaukkunsa kohteeseen saavuttuaan, huomasi hän lentokenttätyöntekijän virtsanneen hänen matkatavaroidensa päälle. Laukku sekä sen sisältö oli peittynyt ureaan. Lentoyhtiö on nyt suostunut korvaamaan naiselle uuden matkalaukun, vaikka ei uskokaan kenenkään oikeasti tehneen tarpeitaan matkatavaroiden päälle. Vaatteet nainen on joutunut pesemään itse.

Uusimmat