Muumioituneen merimiehen karu kohtalo selvisi – olikin vasta viikon kuolleena

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin saksalaisesta vuosia sitten kadonneesta merimiehestä, jonka muumioitunut ruumis löytyi uponneen aavemaisen laivan sisältä. Ruumiista julkaistiin myös kuva, jossa nähdään, että ruumis on muumioitunut. Nyt ruumiinavauksessa on kuitenkin saatu selville, että mies oli ollut menehtyneenä vasta noin viikon ajan.

Manfred Fritz Bajorat löytyi helmikuussa kalastajien toimesta Filippiinien läheltä uponneesta laivasta. Bajorat oli seilannut merillä viimeiset 20 vuotta ja hänen kerrottiin olleen kadonneena seitsemän vuotta. Löydetyn ruumiin kuviteltiin olleen vuosia meren pohjassa, mutta totuus oli kuitenkin hieman erilainen, The Independent uutisoi.

Ruumiinavauksessa huomattiin, että Bajorat oli ollut löytyessään kuolleena vasta enintään viikon ajan. Hän oli kuollut sydänkohtaukseen, ja hän olikin luultavasti yrittänyt soittaa itselleen apua kohtauksen saatuaan, koska mies löytyi laivasta puhelimen luota. Kalastajan luultiin kadonneen vuosia sitten, mutta Bajoratin tuttava paljasti Independent-lehden mukaan, että mies oltiin nähty hetki sitten Facebookissa.