Stephen Kingin Musta torni -kirjasarjasta elokuva – Matthew McConaughey mukana

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kauhukirjailija Stephen Kingin kahdeksanosainen Musta torni -kirjasarja on kääntymässä elokuvasovitukseksi. Spaghettiwestern-elokuvista ja Taru sormusten herrasta -kirjoista vaikutteita saaneen fantasiaeepoksen elokuvaversion ohjaa tanskalainen Nikolaj Arcel.

Musta torni -elokuvan päähenkilöä, revolverimiehenä tunnettua Roland Deschainia näyttelee Luther ja The Wire – Langalla -sarjoista tuttu Idris Elba. Elokuvan pahisroolissa, myyttisen mustiin puetun miehen roolissa nähdään puolestaan viime vuosina kovassa nosteessa ollut Matthew McConaughey.

Musta torni -kirjasarjan elokuvaversiota on suunniteltu jo vuosien ajan. Päärooliin on aikaisemmin kaavailtu muun muassa Russell Crowea ja Javier Bardemia. Kirjailija Stephen King on mielissään siitä, että hänen fantasiaeepoksensa on vihdoin kääntymässä myös valkokankaalle.

– Tie kirjoista elokuvaversioksi on ollut erittäin pitkä. Aloitin näiden tarinoiden kirjoittamisen ollessani vielä yliopistossa, istuessani rähjäisessä pikku mökissä joen rannalla Mainessa, Stephen King kuvailee Entertainment Weekly -lehdelle.

– Nyt elokuvaversio on vihdoin työn alla. Olen innoissani ja hieman yllättynyt, kirjailija jatkaa.