Äiti ja tytär väittävät näyttävänsä samalta – kukaan ei ole samaa mieltä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Vanhemmille on yleensä suuri kohteliaisuus jos joku sanoo heidän näyttävän lastensa sisaruksilta. Yleensä kohteliaisuus ei kuitenkaan pidä paikkaansa, mutta eräs äiti ja tytär uskovat yhdennäköisyyteensä niin paljon, että ovat nousseet sen vuoksi jo uutisiin saakka.

Aiemmin sosiaalisessa mediassa levisi Kaylan Mahomesin julkaisema kuva, jossa hän oli kaksoissiskonsa ja äitinsä kanssa. Siskokset näyttivät niin paljon äidiltään, että kuvan perusteella oli vaikea arvata kuka heistä oli äiti. ITV-kanavan This Morning -ohjelma yritti ilmeisesti toisintaa kohu-uutisen omalla parivaljakollaan, jossa äiti ja tytär näyttävät heidän mukaansa samalta.

Kuvassa 33-vuotias Donna Galt poseeraa hänen tyttärensä Mayan kanssa. Äidillä ja tyttärellä on samalla tavalla laitetut hiukset ja meikki, minkä lisäksi heillä on myös sama asu yllään. Kaksikko väittää, että heitä luullaan jatkuvasti sisaruksiksi.

Kaikki kuvan nähneet ovat olleet hyvin eri mieltä ja täysin perillä siitä, kumpiko naisista on äiti ja kumpiko tytär. Mashable-sivuston mukaan Twitter alkoi kuhisemaan heti kun ITV julkaisi äidistä ja tyttärestä kuvan, jossa kysyttiin osaavatko katsojat erottaa äidin ja tyttären. Ihmiset tekivät hyvin selväksi sen, että kyllä he osasivat.