Sannin Että mitähän vittua esitettiin viittomakielellä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen suosikkilaulaja Sanni on aiheuttanut viime aikoina pahennusta varsinkin lapsiperheissä uudella hitillään Että mitähän vittua. Kappaleen kertosäkeessä laulettava kiroilu on nimittäin noussut hitiksi radioaaltojen lisäksi myös lastentarhoissa ja kouluissa.

Nyt Signgirls-ryhmän nuoret naiset ovat ottaneet kappaleen käsittelyynsä ja julkaisseet Että mitähän vittua -hitistä oman viittomakielisen versionsa YouTubessa.

Versio on saanut heti runsaasti kiitosta esittäjien viittomien lisäksi muista voimakkaista eleistä. Ehkä joku videon katsoja omaksuu siitä myös uusia viittomia repertuaariinsa. Aiemmin Signgirls on viittonut muun muassa Antti Tuiskun, Vicky Rostin ja Maija Vilkkumaan kappaleita.