Espanjalaiselta turistirannalta löytyi 6,4 miljoonan huumelasti

Viihdeuutiset · Annika Kela

Espanjan viranomaiset ovat saaneet ilmoituksen epäilyttävistä paketeista turistirannalla Formenteran saarella. Tutkimuksissa on paljastunut, että paketit sisälsivät kokaiinia ja lasti oli kokonaisuudessaan 83 kilon painoinen.

Rannalle hylätyt paketit ovat katukaupassa arvoltaan 6,4 miljoonaa euroa. Turistien, purjehtijoiden ja julkkisten suosima Formentera sijaitsee bilesaari-Ibizan kupeessa. Toistaiseksi ei ole selvinnyt, ovatko paketit huuhtoutuneet rannalle vai jätetty sinne odottamaan noutoa.

Daily Mail -lehden mukaan löydön teki paikallinen asukas, joka oli ollut rannalla kävelemässä. Formenteran eteläpuolella sijaitsee saaren pisin ranta. Monet yksityisyyttä vaalivat turistit suuntaavat yleensä sinne viettämään päiväänsä. Tutkimukset ovat vielä kesken, eikä viranomaiset ole paljastaneet yksityiskohtia tapauksesta.