Lehti: Kiiinalaisyhtiö esitteli lapsenkasvoisen seksinuken

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Seksinukkeja valmistavat yhtiöt kilpailevat siitä, kenen valmistama malli muistuttaa eniten elävää naista. Mirror-lehden mukaan markkinoille on nyt tullut aidolta näyttävä lapsenkasvoinen seksinukke, joka toimitetaan asiakkaalle puuarkussa.

Aidot seksinuket menevät nykyisin todella lähelle ihmisen kopiota. Kiinalainen ShengYi-niminen yhtiö on tuonut markkinoille pienikokoisen seksinuken, jonka pituus on vain 70 senttimetriä. Lämpenevä robottinukke toimitetaan omistajalleen puisessa arkussa vajaan tuhannen euron hintaan. Nukella on yllään kokomusta mekko, joka korostaa pienikokoisen seksivälineen muhkeaa rintavarustusta.

Tuote on saanut heti tuoreeltaan suurta paheksuntaa osakseen, koska moni ajattelee sen olevan pedofiileja varten valmistettu. Silti ihmiset voivat tilata niitä viiden viikon toimitusajalla netistä. Asiakas saa itse päättää silikonista valmistetun seksinukkensa kasvonpiirteet sekä hiusten, ihon ja silmien värin, Mirror-lehti uutisoi.