Aseistettu murtomies valitsi väärän uhrin – makaa nyt sairaalassa luodinreikineen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvalloissa aseet ovat merkittävästi yleisempiä kuin Suomessa niin rikollisilla kuin muillakin kansalaisilla. Olemme ajoittain kertoneet tapauksista, joissa rikolliset ovat valinneet uhrinsa kohtalokkaalla tavalla väärin. Nyt niin on tapahtunut Yhdysvaltojen Indianapolisissa.

FOX59 uutisoi nimittäin kuinka murtovaras oli päättänyt tunkeutua torstaina sisään omakotitaloon yleensä kovin rauhallisella asuinalueella. Rikollinen ei ollut mitä ilmeisimmin huomannut myöskään talon ovenpielessä olevaa kylttiä, jonka mukaan asukkaat eivät soita hätänumeroon. Tämä selvisi murtovarkaalle kuitenkin pian, kun perheenäiti huomasi jonkun murtautuvan lastenhuoneeseen, jossa perheen vauva nukkui.

Nainen kaivoi esiin käsiaseensa ja soitti miehelleen, että taloon on tunkeuduttu. Murtomiehen avatessa lastenhuoneen oven tuloksena oli ampumisvälikohtaus, josta vauva selvisi onneksi naarmuitta. Rikollinen sen sijaan ei selvinnyt, sillä hän sai vartaloonsa useita luoteja perheenäidin aseesta. Murtomies kiidätettiin lopulta sairaalahoitoon. Miehellä oli mukanaan nippusiteitä ja radiopuhelin.