Tästä syystä ihminen sulkee silmät suudellessaan

Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suuteleminen on parhaimmillaan nautinnollista värähtelyä korvannipukoista varpaisiin aikaansaavaa hellyydenosoitus. Ihmiset uppoutuvat tähän suuteluun usein silmät kiinni ja antavat huultensa suorittaa kaunista matkaa toisen keholla.

Aiemmin on arveltu, että ihmiset suutelevat toisiaan silmät kiinni keskittymisen takia. Todellisuudessa silmät kiinni tapahtuva pussaileminen tuntuu paremmalta, koska valtavasti aivojen kapasiteettia käyttävä näköaisti ei kuormita nautintoa tuntoaistilta.

Toisin sanoen silmät kiinni tapahtuva suukotteleminen auttaa tuntoaistia keräämään jokaisen nautinnollisen momentin. Silmien ja tuntoaistin yhteyttä mitattiin Lontoon yliopistossa tohtori Polly Daltonin johdolla. Testeissä mitattiin ihmisen tuntoaistin herkkyyttä.

Tulosten perusteella henkilöt tunsivat heihin kohdistuneen värähtelyn heikommin visuaalisiin testeihin osallistuessaan. Samasta syystä ihminen sulkee silmänsä usein keskittyessään näkemisen sijaan esimerkiksi maistamaan tai kuuntelemaan. Tutkimustulokset julkaistiin Journal of Experimental Psychology: Human Perception and Performance -julkaisussa.

Uusimmat