Palloleikin yllättävä käänne – koira nouti pussin kannabista

Viihdeuutiset · Annika Kela

Lemmikkiään ulkoiluttanut koiranomistaja on saanut palloleikin seurauksena haltuunsa pussillisen kannabista Mississippissä, Yhdysvalloissa. Omistaja oli heittänyt koiralleen pallon ja lemmikki oli juossut sen perään. Koira nouti pusikosta pallon sijaan epäilyttävän pussin.

Tilanteesta huolestunut koiranomistaja ilmoitti löydöstä Jonesin piirikunnan poliisilaitokselle ja viranomaiset hakivat huumeet asemalle. Omistajaa ei epäillä rikoksesta. Hän kertoi poliisille, että hän oli luullut pussin sisältävän roskia, kunnes hän haistoi kannabikselle ominaisen tuoksun.

Viranomaiset arvioivat, että pussissa oli noin 500 grammaa kannabista. Metro-lehden mukaan poliisit ovat tutkineet alueen, josta koira teki löydön. Kannabispussin omistaja jäänee mysteeriksi, eikä ketään ole pidätetty tapauksen johdosta.

Uusimmat