Nyt se sanottiin ääneen! Espanja lopettamassa siestan: ”Nostaa tuottavuutta ja elämänlaatua”

Matkailu Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa käydään parhaillaan kovaa keskustelua ja tiukkoja neuvotteluja maan kilpailukyvyn nostamiseksi suosta, johon se romahti vuonna 2007 alkaneiden perusteettomien palkankorotusten myötä. Suomessa uudistus on kokenut valtavaa vastarintaa, mutta tilanne ei ole kovin kaukana täkäläisestä Espanjassakaan.

Nyt Espanjan pääministeri Mariano Rajoy on nimittäin ottanut puheeksi espanjalaisille lähes pyhän kulttuurin, jossa työpäivän aikana vietetään siestaa poissa työpaikoilta. Muutoksen myötä työpäivä päättyisi jatkossa Espanjassa kaksi tuntia nykyistä aiemmin.

Muutoksen syy on sama kuin Suomessa, kilpailukyvyn parantuminen kilpailluilla yhteismarkkinoilla. Työtunteja täytyy lisätä. Asiasta uutisoineen The Independent -lehden mukaan siesta kehitettiin alunperin siksi, että maatilojen työntekijöiden ei tarvinnut työskennellä keskipäivän paahtavassa auringonpaisteessa.

Sittemmin ihmisten työnkuva on muuttunut, ja samalla siestan viettämisellä ei ole enää perusteita. Lehden mukaan siestan poistaminen lisäksi elämänlaatua, nostaisi Espanjan huolestuttavan alhaista syntyvyyttä ja vähentäisi avioeroja.

Uusimmat